Hanna

Yrittäjä, Personal Trainer

Olen Hanna, yrittäjä ja Personal Trainer.

Kuntosalin nimi Move4Life on vanhimman tyttäreni keksimä. Se kuvaa minusta hyvin mitä liikunta antaa meille: saamme elämäniloa, voimaa ja toimintakykyä pitkälle elämään. Tavoitteeni on pitää salista hyvää huolta niin että sekä kroppa että mieli voivat sieltä tankata voimaa ja rentoutusta. Teen valmennusta ja ravinto-ohjausta lähtien liikkeelle asiakkaan tilanteesta ja toiveista.

Korona on parhaillaan leviämisvaiheessa ja suuret kuntosalit ovat sulkeneet oviaan. Omalla salillamme on rauhallista ja väljää näihin verrattuna, mutta meidän on edelleen tehtävä kaikkemme jotta harjoittelu olisi turvallista ja tartunnoilta vältyttäisiin. Salilla on uusi kosketusvapaa käsidesilaite ja henkilökunta desinfioi laitteita, ovenkahvoja jne. säännöllisesti. Odotan kovasti että pääsisimme koronasta ja voisimme ottaa mukaan myös ryhmätoimintaa, kehonhuoltoa jne.

Lähdin kouluttautumaan liikunta-alalle syventääkseni harrastuksiani, mutta huomasin että tämä olikin se juttu jota halusin tehdä täysillä. Olin viime vuosituhannella kouluttautunut tekniikan tohtoriksi ja ehtinyt työskennellä parikymmentä vuotta terveysteknologian tutkimuksen ja kehityksen parissa. Työ oli mielenkiintoista, mutta en juurikaan tavannut ihmisiä joita varten laitteita kehitimme. Nyt saan työskennellä ihmisten kanssa ja jakaa liikunnan ilon heidän kanssaan. Opin joka päivä uutta.

Kuulen mielelläni uusia ideoita ja ajatuksia salin toiminnan kehittämiseksi: tule vaikka juttelemaan tai laita sähköpostia! Tärkeintä on että sali tarjoaa juuri sellaiset palvelut ja paketit joita asiakkaat tarvitsevat.

Hanna Viertiö-Oja

Yrittäjä, Personal Trainer, tekniikan tohtori
hanna@move4life.fi

Heidi Petrell

Personal Trainer
petrell.heidi@gmail.com

Tutustu Heidiin ›

Tervetuloa treenaamaan!

Asiakaspalvelun aukioloajat

  • Maanantai: 16 - 19
  • Keskiviikko: 16 - 18
  • Torstai: 16 - 19

Palvelemme myös etänä: hanna@move4life.fi ja p. 040 504 8522

Soita